torstai 16. lokakuuta 2014

Naan-leipä

Toissa päivänä teki ihan tosi paljon mieli naan-leipää ja leipasin sitä sitten vielä punajuurikeiton kaveriksi. En tiedä oliko sinä päivänä juuri se fiksuin veto, kun veren luovutuksen jälkeen pysyi hädintuskin pystyssä, mut tulipahan tehtyä. Tein naan-leipää ensimmäistä kertaa itse, aiemmin olen syönyt sitä vain isäni naisystävän ja ravintoloiden tarjoamana. Mutta ihan hyvää tuli!



Naan-leipä (n.8 isoa):
1 dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl öljyä
1 muna
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja

+ voiteluun 3-4 rkl (paljon!) sulatettua voita


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon kuivahiiva ja sokeri. Lisää muna, jogurtti, öljy ja suola ja sekoita tasaiseksi. Lisää vehnäjauhoja vähitellen ja sekoita käsin tasaiseksi taikinapalloksi. Laita kulhon päälle leivinliina tai kelmua ja jätä kohoamaan lämpöiseen paikkaan 45-60 minuutiksi. Jaa taikina 8 osaan. Kaulitse hyvin ohuiksi pisaran tai soikion muotoisiksi. Paista sitten leivät voissa pannulla (pannu keskilämmöllä). Paista leipiä muutama minuutti molemmin puolin siten, että käännät leivän vasta kun ensimmäisen kerran yläpuoli on alkanut kuplimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti