lauantai 28. kesäkuuta 2014

Päivä pääkaupungissa

Saimme juhannuksen jälkeen kavereiden kanssa idean, että menisimme porukalla lentokentälle vastaan ystäviämme, jotka olivat olleet vaihdossa ja reissaamassa maailmalla puoli vuotta. Heidän kotiutumisensa osui meidän kannalta hyvälle päivälle, ja suuntasimme jo torstaina miehen kanssa Helsinkiin. Perjantaina aloitimme aamun suuntaamalla ravintola Kiilaan aamiaiselle, ja voin kyllä suositella kyseisen paikan aamiaista hinta-laatusuhteensa puolesta. Kiilan aamupalalla tarjolla oli aika perus aamupalajuttuja (leipää, nakkeja, munia, marjoja, mysliä, jugurttia, puuroa, croissantteja, yms.), mutta kivana lisänä toimi vohvelit, joita sai paistaa vohveliraudalla itse. Kaiken kaikkiaan hinta aamupalalla oli erittäin hyvä suhteessa esimerkiksi moneen brunssiin, jossa tarjottavaa on vain hieman aamupalaa enemmän, mutta hinta reilusti korkeampi.


Aamupalalta lähdimme pikkusiskon opastuksella tutkimaan Helsinkiä. Itselläni oli toiveena käydä jossain kirpputorilla, ja päädyimmekin poikkeamaan Kaivarin Kanuunassa penkomassa kirpparipöytiä. Vitsi miten paljon parempi tarjonta ainakin tällä kirpparilla oli verrattuna oikeastaan mihinkään Turun kirpputoriin. Ainoa miinus tuli tosi kalliista hinnoista, mutta toisaalta pöydätkin maksoivat Kanuunassa enemmän kuin esimerkiksi täällä länsirannikolla. Itselleni ei tarttunut kirpparilta mukaan tällä kertaa mitään, mutta mies nappasi superhalvan ja hyvän riippumaton mukaansa.






Iltapäivällä suuntasimme kohti Helsinki-Vantaata yllättämään rakkaita ystäviä. Heillä ei tosiaan ollut aavistustakaan että mekin olisimme Turusta saapuneet heitä vastaan. Jälleennäkeminen oli huikea ja oli mahtavaa kuulla heidän reissustaan toisella puolella maailmaa. Mukavaa kuitenkin kun tulitte takaisin!

Yllätysten ja kahvitteluiden jälkeen suuntasimme kotimatkalle, mutta poikkesimme vielä Kirkkonummella miehen siskoa ja hänen uutta aviomiestään moikkamassa. Oli mukava nähdä heitäkin pitkästä aikaa ja saimme nauttia heidän luonaan vielä loistavan iltapalankin ennen kotimatkaa. Kiitos vaan M, oli aivan loistavia hamppareita!




Mahtavan päivän jälkeen ja hamppareiden voimalla jaksoi hyvin ajella kohti kotia yömyöhällä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti