maanantai 7. huhtikuuta 2014

Viikonloppu Meksikossa


Viikonloppu hujahti ohi niin nopeasti etten oikein vieläkään tajua että on maanantai, ja pitäisi keskittyä ihan oikeasti kouluun ja viimeisiin tentteihin. Mulla viikonloppu sisälsi vaikka mitä mukavaa ohjelmaa, ja arki unohtui hetkeksi täysin. Perjantaina suuntasin Helsinkiin, koska ihana kummitätini vei minut illalla katsomaan ja kuuntelemaan (ekaa kertaa) oopperaa. Sitä ennen haahuilin muutaman tunnin kaupungilla, koska olin näppärästi jättänyt pikkusiskon synttärilahjan oston (ainakin osaksi) viimeiseen päivään ennen paardeja. Kävin myös pikaisesti moikkaamassa pikkuserkkua hänen työpaikallaan ja sitten suunnattiinkin kummitädin kanssa syömään ja sivistymään. Kyseinen kappale oli Trouble in Tahiti (Jazz-ooppera), ja se järjestettiin Zonta-naisten hyväntekeväisyyskonserttina. Joo, kyllä mä voisin uudelleenkin oopperaan mennä, vaikkei klassinen laulu olekaan ehkä lähinnä omaa sydäntäni. Ihan jännää ja erilaista kuultavaa.


Lauantaina tosiaan bailattiin pikkusiskon 20-vuotis synttäreitä meksikolaisittain. Meitsi oli luvannut hoitaa erilaisia "töhniä" nachoille. Päädyin ihan perinteiseen jonkinlaiseen guacamoleen ja fetadippiin ja töhnät tekivät kyllä hyvin kauppansa. Muuten siskon menyssä oli tarjolla salaattia sekä enchiladaa liha- ja kasvistäytteellä. Laitan tähän summittaiset ohjeet dipeille.

Fetadippi:
5dl turkkilaista jugurttia
1 iso purkki pehmeää Feta-juustoa
puolikas chili hienonnettuna
2 rkl makeaa chilikastiketta
n. 0,5dl minttua hienonnettuna
n.0,5dl basilikaa hienonnettuna
puolikkaan limen mehu puristettuna
suolaa
pippuria

Guacamole:
2-3 pehmeää avokadoa
0,5dl turkkilaista jugurttia
0,2dl ranskankermaa
2 pientä hienonnettua punasipulia
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
puolikkaan limen mehu
puolikas chili hienonnettuna
suolaa
pippuria






Kokkausapua saatiin jo perjantai-iltana tulleista vieraista ja ruoat valmistuivat isommallekin porukalle muitta mutkitta. Musta on aina ollut ihan huippu kivaa järkkäillä isoja juhlia. Rakastan ruokien ja koristeluiden suunnittelemista, ja tuntuu että meidän kaveripiiriinkin on eksynyt samanhenkisiä ihmisiä, joista saa aina tarvittaessa apua. Kiitos teille, pus!


Isosisko oli tehnyt jälkkäriksi chilisuklaakakkua ja Mummi oli antanut oman panoksensa tekemällä sankarin kanssa viiksikeksejä. Ruokajuomana tarjoiltiin Solia ja alkudrinkkeinä Margaritoja. Juhlissa oli vielä oma hovibaarimestari, joka teki sankarille, ja muillekin drinksuja tilauksesta. Aika luksusta vai mitä.

 Kiitti huipuista juhlista sis! Congratulations, You're old!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti