tiistai 18. helmikuuta 2014

Pikkuiset omppupiirakat



Viime viikolla vähän pehmenneet omenat päätyivät piirakaksi. Tosiaan omenia oli kipossa vanhenemassa huimat kaksi kappaletta, mutta ne olivat enemmänkin kuin tarpeeksi, kun meitä tässä taloudessa elelee vain kaksi. Leipominen on niin kivaa, mutta herkut alkaa herkästi näkyä mahassakin (ei miehen mutta mun, tosi reilua taas)  kun reseptien annoskoot on usein niin suuria. Tästä syystä on siis ihan hyvä tehdä piirakoita näihin pieniin tartalettivuokiin, niin ei tule ahmittua kokonaista omenapiirakkaa välttämättä.

Pohjana piirakoissa toimi ihan perinteinen murotaikina (itse tein tästä ohjeesta puolikkaan taikinan):

4dl jauhoja
4rkl sokeria
125g voita
0,5dl kylmää vettä

Nypi rasva, sokeri ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja lisää lopuksi kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin ainakin 30minuutiksi. Kaulitse sitten taikina ja painele vuokiin. Voit tehdä ylijäävästä taikinasta vielä ristikot piirakoiden päälle.

Pilko omput viipaleiksi ja mausta kulhossa jossa on n.0,5dl vaahterasiirappia, 1tl kanelia, 1tl vaniljasokeria ja 0,5tl muskottipähkinää. Voit käyttää omenat nopeasti myös paistinpannulla, mikäli haluat omenoista oikein pehmeitä piirakoissa. Lado omenat piirakkavuokiin pohjien päälle ja asettele sitten taikina ristikot omenoiden päälle. Paista 200 asteisessa uunissa n.15 min tai kunnes taikina näyttää kypsältä ja omenat pehmenneiltä. Tarjoile vanilja jäätelon kanssa hieman lämpiminä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti