maanantai 17. helmikuuta 2014

Kana-pekoni pasta


Noniin. Joskohan mä pikkuhiljaa voisin alkaa ryhdistäytymään tämän blogin päivittämisen suhteen. Vaikka blogi on elänyt hiljaiseloa jo hyvän tovin, on meillä kuitenkin tänäkin aikana syöty ja leivottu ja jonkin verran olen myös muistanut sapuskoja kuvailla.

Ruokabloggarin tai ainakin minun suurimpia ongelmia on näitä ruokapostauksia tehdessä tuo ruokien kuvaaminen. Tai eihän se kuvaaminen sinänsä, mutta se että vaikka jokin ruoka maistuisi tosi hyvälle ja haluaisin reseptin täällä blogin puolella muillekin jakaa, en välttämättä saa otettua safkasta mitenkään julkaisukelpoista kuvaa. Joitain mössöjä ei voi vaan laittaa lautaselle mitenkään fiksusti vaan ne näyttää aina enemmän tai vähemmän epämääräiseltä.

Okei, täytyy myöntää että viime aikoina ollaan myös syöty aika epämääräisiä ruokia, mikä on yksi syy myös tähän pitkään blogihiljaisuuteen. Pistän nämä epämääräisyydet tämän meidän "hetkellisen" epäsäännöllisen elämän piikkiin.

Kuitenkin, kanan ja pekonin yhdistelmä on yleensä aika herkullinen. Tälläinen perus kana-pekoni pasta syntyy myös aika nopeasti. Paistoin aluksi pekonit rapeiksi ja silppusin ne pieneksi rouheeksi. Pekoni pannulla (rasvaa ei tarvitse pekonin rasvan lisäksi) paistoin myös kanafileet ja maustoin ne ihan perinteisesti suolalla ja pippurilla. Toisessa kattilassa kuullotin sipulit öljyssä, ja lisäsin joukkoon kermaa ja yrttejä. Lopuksi vaan pasta, kastike ja kana + pekonirouhe lautaselle ja ääntä kohti. Hyvää oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti