sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Keskikesän taikaa

Conssit ja kesämekko <3 br="">
Joskohan tämä blogihiljaisuus pikkuhiljaa päättyisi? Nyt ainakin on tulossa fiilistelyä ja paljon kuvia! Parhaita kuvia en ole kuitenkaan vielä saanut nimeltämainitsemattomaltacanoninomistajalta, joten saatte tyytyä minun luurillani napsimiin otoksiin.

Juhannus meni super mukavasti, mutta aivan liian nopeasti. Tuntuu että kun on tosi mukavaa, ei osaa edes pysähtyä oikein miettimään sitä vaan tajuaa vasta myöhemmin että onpas mulla ihan parhaita kavereita, jotka tekee niin arjesta kuin juhlastakin ihanaa. Meillä oli kasassa taas aivan huippu porukka vaikka joukossa oli jälleen kerran myös uusia kasvoja. Oli ihan mahtavaa nähdä kavereita kauempaakin ja hengailla pitkästä aikaa. Sää suosi, ruoka oli hyvää ja sitä oli perinteisesti paljon! Sauna lämpesi kolmen päivän sisään varmaankin 10 kertaa ja vihdat viuhui, hurjimmat uskaltautuivat myös uimaan ja vesihiihtämään (Hyyrrrrr!!).


Olen niin onnekas, että kaveriporukkaani on eksynyt myös rutkasti taitavia muusikoita. Juhannuksen kruunasi ehkä siten myös kitaramusiikki ja yhteislaulut nuotion äärellä auringonlaskussa, kuulostaako jo liian siirappiselta ja kliseiseltä?! :D Ainakin pojat on niin super siirappisen näköisiä alla olevassa kuvassa, että kuva voisi olla suora stilli jostain äklömakeasta romanttisesta komediasta missä elämä on täydellistä. No, juhannuksena se kyllä melkein olikin!

Ihanat muusikot nauttii auringosta ja juhannuksesta!
Jengi oli myös aktiivinen pelailemaan erinäisiä pihapelejä. Oli tosin erittäin hämmentävää ja oikeastaan ihan todella miellyttävääkin huomata, kuinka eräät "ärsyttävän lahjakkaat" veljekset eivät osanneetkaan pelata krokettia! ;) Me tytöt kyllä hoidettiin se(kin) homma kunnialla kotiin, mites muutenkaan.

Legendaarinen renkaanheitto

Joo, mutta siis niihin sapuskoihin. Yllättäen meillä(kin) grillailtiin juhannuksena. Torstaina grilliin pääsivät perinteiset makkarat ja lopuksi myös muurinpohjaletut. Juhannusaaton yhtenä ohjelmanumerona toimi tulen ylläpitäminen rosvopaistia varten. Isä juhlii pyöreitä vuosia loppukesästä ja juhannuksen karkelot olivat oiva tilaisuus testailla rosvopaistin kokkailua ennen kekkereitä. Paistista tuli aivan törkeän mureaa ja suussasulavaa. Paistin kaveriksi kaikki toi nyyttärimeiningeissä jotakin. Itse grillailin fetajuustolla ja kevätsipulilla täytettyjä tomaatteja sekä marinoituja kesäkurpitsoja. Jälkkäriksi isosisko oli väsännyt purkkikakkua, jossa oli siis kakkupohjaa, marenkia, mansikoita, raparperia sekä turkkilaistajugurttia johon sekoitetaan fariinisokeria. Määriä ja mittasuhteita täytyy tarkastella uudemman kerran siskolta, mutta turkkilaisjugurtti-fariinisokeriseos maistuu siis aivan kinuskille. Suosittelen kokeilemaan ehdottomasti kesällä tuoreiden marjojen kanssa!
Purkkikakkua á la Kaitsu


Kevätsipulilla, fetalla, basilikalla ja mausteilla täytetyt tomaatit.



 Kiitos ihanat, Life is Good!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti