torstai 25. lokakuuta 2012

Croissantit



Toissapäivänä iski leipomisvimma, ja jääkaapin ja kuivakaapin sisältöä tutkittuani löysin tarvikkeet croissantteihin. Ohjeen katselin jostain netistä, ja se meni suunnilleen näin, mutta hyviä ohjeita on myös erilaiset blogit pullollaan, joten sieltä vaan kokeilemaan ja valkkaamaan mikä olisi paras. Voita tuli mun croissanteihin vähän turhan vähän (mulla oli vain n. 125g kaapissa), ja siksi laitoinkin tähän ohjeeseen runsaamman määrän. Sisälle voi laittaa esimerkiksi tummaa suklaata NAM!


200g kylmää voita
1 muna
7,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kylmää maitoa
1 pussi kuivahiivaa
ripaus suolaa

Voiteluun 1 kananmuna
(sisälle n. 100g tummaa suklaata)








 Lämmitä maito hiukan käden lämpöistä lämpimämmäksi. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoja ja lisää jauhoseokseen suola. Sekoita jauhoseos sekä kananmuna maidon joukkoon. Lisää loput jauhot pikkuhiljaa niin että taikinasta tulee taikinamainen, mutta edelleen pehmeää. Ota taikina jauhotetulle pöydälle ja kaulitse siitä suorakaiteen mallinen pala (n.30x40). Siivuta kylmästä voista esimerkiksi juustohöylällä voipaloja taikinan puolikkaalle. Taita sitten toinen puoli voipuolen päälle ja taita taikina vielä kaksinkerroin. Kaulitse sitten taikina jälleen suora kaiteen malliseksi ja toista voin viipalointi, taittelu ja kaulitseminen ainakin kolme kertaa. Voita kannataa säilyttää viipaloinnin väleissä jääkaapissa, siten se on helpommin viipaloitavaa. Myös taikinan voi laittaa hetkeksi jääkaappiin lepäämään kaulitsemisen välissä, siten se pysyy helpommin käsiteltävänä. Kun olet kaulinnut kaikki voit taikinaan, leikkaa taikina kahtia. Tee puolikkaista suorakaiteen mallisia pitkiä palkkeja, joista on helppo leikata kolmioita. Jos täytät croissantteja, laita täyte kolmion leveään päähän ja rullaa sitten kiinni. Laita pellille, ja voitele munalla. Päälle voit ripotella vielä suklaata, tai esimerkiksi juustoa tai unikonsiemeniä mikäli teet tavallisia tai juustocroissantteja. Paista croissantteja 225 asteisessa uunissa n. 10 min tai kunnes croissantit ovat kauniisti kohonneet ja ruskettuneet.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti