tiistai 16. lokakuuta 2012

Anything but studying

Tentti olisi torstaina. Oon alottanu kylllä jo lukemaan, mikä on siis jo tosi hyvä juttu, mutta jotenkin tässä luentodioja selaillessani eksyn kokoajan esimerkiksi lueskelemaan erilaisia blogeja, katselemaan nettikaupoista vaatteita, tai suunnittelemaan joulukortteja. Ihan oikeasti, mun keskittymsikyky on tällä hetkellä jotain viisi vuotiaan tasoa. Mut mä syytän tätä syksyä, ja houkuttelivia blogeja, lähestyvää joulua ja Pentikin nettikauppaa. Ja luulen myös että tää johtuu siitä että eihän kukaan ihminen voi oikeasti olla kiinnostunut sosiaalivakuutuksesta?!

Mietin tässä myös mitä leipoisin jouluksi. Kaverit saattavat ainakin tänä vuonna saada lahjansa syötävässä muodossa. En ehkä voi kovin paljoa täällä mun joulunamusuunnitelmista paljastaa, mikäli niitä kavereille aion antaa, mutta joulun jälkeen sitten päivitän ne tänne mikäli sellaisia ryhdyn väsäämään. Mä olen muutenkin ihan jouluihminen ja tänä vuonna oon ollut super ajoissa joululahjojen kanssa, molempien siskojen lahjat on nimittäin jo hommattu! Miehen joululahja tuottaa kyllä joka vuosi päänvaivaa, mitä ihmettä ostaa ihmiselle joka sanoo ettei tarvitse mitään?

Eilen juotiin jopa tämän syksyn ensimmäiset glögit mummin ja ukin seurassa. Glögistä tulee kyllä niin ihana jouluntuoksu, että alkoi oikeastaan tehdä myös ihan hirveästi mieli piparitaikinaa. Meillä lapsuudenkodissa äiti sai tehdä piparitaikinaa ainakin neljäkertaa ennen kuin saatiin kaikki tarvittavat piparit leivottua, sillä me lapset ja etenkin isä syötiin usein taikina ennen kuin äiti kerkesi leipoa siitä mitään. Taidan nytkin ostaa ihan rehellisesti taikinaa ihan vaan syötäväksi ennen kuin alan siitä mitään värkkäilemään :D

Hmm pitäisiköhän sitä lähteäkin kauppaan taikinaostoksille? No ei sentään, nyt takaisin ruotuun ja luentodiat kehiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti