lauantai 21. huhtikuuta 2012

Pikkuleivät

Koska jotain teki mieli uudesta Leila Lindholmin reseptikirjasta kokeilla, päätin tehdä pikkuleipiä. Ne säilyvät sitten vierasvarana jossain kivassa purksissa kuitenkin melko kauan. Tai siis, säilyvät jos en itse syö niitä ennen kuin vieraita saadaan kylään :) Tein samasta taikinasta kolmenlaisia keksejä, suklaamuru, appelsiini sekä hillokeksejä, ja kaikki maistuivat kyllä tosi hyville. Lemppareiksi ylsivät kuitenkin ehkä appelsiinipikkuleivät. Viisas Isomummo sanoi aina, että pitää syödä aitoa voita, jotta näkö pysyy hyvänä. Tämä ohje on sitten varmaan tosi hyvä myös näön kannalta!

Pikkuleivät ( n. 50 kpl)

5 1/2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1 1/2dl tomusokeria
300g kylmää voita
1/2 -1 rkl kylmää vettä

Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja tomusokeri kulhossa. Kuutioi voi pieniksi kuutioiksi ja nypi ne sormin jauhoseokseen. Lisää vesi ja vaivaa seos nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa taikinaa liikaa - vain sen verran, että se juuri muodostuu. Nosta taikina muovipussissa jääkaappiin ja jäähdytä vähintään tunnin ajan. Pikkuleipiä voi maustaa valitsemallaan tavalla.

Appelsiinikeksit (koko taikinaan)
2 appelsiinin kuori
n.1,5 rkl appelsiinin mehua

Suklaamurukeksit (koko taikinaan)
n. 100g pieneksi rouhittua tummaa suklaata

Hillokeksit
1dl hilloa (mansikka, vadelma, puolukka... )

Pyöritä sitten taikinasta pieniä palloja ja paina ne litteiksi kekseiksi leivin paperilla päällystetylle pellille. Paina hillokekseihin keskelle pieni kolo johon tulee pieni nokare hilloa. Paista pikkuleipiä 175 asteessa n.10 min tai kunnes ne ovat kauniin värisiä. Anna jäähtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti