maanantai 9. tammikuuta 2012

Sämpylät

Itsetehdyt sämpylät on parasta. Lämpiminä, reilusti voita päälle ja eikun herkuttelemaan. Tänään jääkaapissa ollut mitään ruoaksi kelpaavaa kun tulin koulusta kotiin hyppytuntia viettämään, joten ajattelin leipoa sämpylöitä. Sämpylöitä olen tehnyt usein tällä pastanjauhannan pomminvarmalla ohjeella :

5 dl maitoa
50 g hiivaa(kuivahiivaa n. 1,5 pussia)
50 g voita
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 10-12 dl jauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisää suola ja sokeri. Alusta joukkoon suurin osa jauhoista. Sulata rasva pehmeäksi ja lisää se taikinaan. Lisää loput jauhot. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa leivinliinan alla ainakin puoli tuntia.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle ja vaivaa jälleen kimmoisaksi. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota pellillä parikymmentä minuuttia leivinliinan alla. Voit halutessasi voidella sämpylät ennen paistamista maidolla tai vaikkapa ohuelti oliiviöljyllä. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 10 - 15 min.

Taikinaa voi muunnella korvaamalla osan jauhoista, grahamjauhoilla tai leseillä tai lisäämällä taikinaan siemeniä, porkkanaraastetta tai juustoraastetta. Rasvan tilalla voi käyttää myös oliiviöljyä. Itselläni ei ollut voita, joten päädyin vain voitelemaan sämpylät oliiviöljyllä. Taikissa korvasin noin 1,5dl jauhoista kaura- ja ruisleseillä ja lisäsin siihen vielä noin desin auringonkukansiemeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti