maanantai 31. lokakuuta 2011

Sinihomejuusto-Pekonipasta

Tähän ruokaan iskee silloin tällöin aivan hirveä himo, ja sitten ei auta muu kuin käydä kaupassa ja laittaa spagettivesi kiehumaan. Tätä pastaa on lapsuuden pihapiirissäni tehty säännöllisesti, sillä ruokalaji lukeutuu pastaa rakastavan Vaarini lemppareihin. Ruoka aika rasvaista, mutta niiiiiin hyvää.

Aineet (2-3 annosta):
Spagettia
1 sinihomejuusto pala
3dl Ruokakermaa
1 paketti pekonia
ripaus mustapippuria 

Paista ensin pekonit rapeiksi. Itse paistan pekonit aina kattilassa, jossa keitän myös spagettiveden, jotta spagettiinkin tarttuu pekonista makua. Kun pekonit on paistettu laita ne odottelemaan sivuun erilliseen kippoon. Laita spagetti vesi kiehumaan, ja ota pieni kasari kastiketta varten liedelle. Murusta sinihomejuusto pala kasariin ja lisää ruokakerma ja mustapippuri sekaan. Lämmitä kastiketta pienellä lämmöllä spagettien kiehumisen ajan. Spagettien valmistuttua kaada niistä vesi pois, ja sekoita niihin kastike sekä pekonit.
Itse käytin rainbown sinihomejuustoa joka tekee kastikkeesta huomattavasti sinisempää kuin Aurajuusto. Aurajuustolla lopputuloksesta tulee varmasti esteettisesti nätimpi, mutta mielestäni maussa ei ole juurikaan eroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti